sunnuntai, 20. tammikuuta 2013

Vuoden koonti

Täällä ollaan ja asutaan - nettihiljaisuudesta huolimatta. Ne klassiset listat vielä puuttuvat - ja muutama muukin “pikku”juttu. Eivät ne ole paljoa häirinneet. Tai sitten niihin puutteisiin on tottunut, tai armollisesti niiltä silmänsä sulkenut.

Heti muuton jälkeen oli pitkälle syksyyn sellainen olo, että olen lomalla jossain. Talon avaruus, isot ikkunat ja korkeus, sekä ihana maisema, nostivat arjen yläpuolelle. Siitäkin huolimatta, että se (arki) oli isolta osin repaleisia öitä ja tekemättömiä töitä uuden pienokaisen myötä.

Talosta muodostui koti pienin askelin. Eteinen sai laatat vasta 4 viikkoa muutosta. Vanhan asunnon kalusteet pyörivät nurkissa pitkään. Ensimmäinen kalustehankinta oli sängynpääty puusepältä. Saman tekijän käsistä syntyi kaunis ruokapöytämme, mittojen mukaan. Mielummin vähän kerrallaan ja harkittua. Ensimmäisenä jouluna valmistui viimeisinkin huone ja saunaankin pääsimme vasta silloin. Saunan rappusten virkaa toimittaa tosin valitettavan hyvin Ikean keittiöjakkara vieläkin.

ruokapoyta.jpg

Ruokapöytä, jatkoilla 10 hlö + päädyt. Massiivisaarni, valkovahattu Osmolla.

saunalampee.jpg
Puukiuas, Harvia

Sisustettu on pikkuhiljaa. Lastenhuoneet olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäiset, muilla asioilla ei ole niin kiirettä.
Pihan keskeneräisyys on harmittanut minua eniten. Pienten lasten kanssa ei ole kiva viettää aikaa pihalla, joka aina sateen sattuessa muuttuu mutavellipuuroksi. Viime kesän riemu olikin nurmikko talon toisen päädyn edustalle. Samoille nurkille uurastimme ensimmäisen kukkapenkin suuren kiven juureen. Tämä aurinkopenkki on kukassa toukokuulta syyskuulle ja muuttaa ilmettään kesän kuluessa.
Valitettavasti vanhaa pihapiiriä omenapuineen ei ole, kun metsän keskelle talon rakensimme. Toisaalta, ei tarvitse myöskään kitkeä niin paljon rikkoja eikä raastaa nurmikkoa istutusten tieltä.

Upea hetki oli sekin, kun terassi toukokuussa valmistui! Se toi valtavasti lisää viihtyisää pihaleikkitilaa ja helpotti talon kahden muun uloskäynnin käyttöä myös lasten kanssa.
Varsinaiselle nurmikollekin tehtiin pohjat salaojineen, vaikka emme kylvämään valitettavan sateisen loppukesän/syksyn vuoksi vielä päässeetkään.

Puutarha -kategorian alle tulen varmaan laittamaan kuvia hitaasti puurtaen muodostuvasta pihapiiristämme enemmänkin. Tässä muutamia kuvia viime kesältä.

terassipaalta.jpg

terassirakentuu.jpg

Terassi

kukkapenkki1.jpg

terassijakivet.jpg

Puutarhaa

kaunopunahattu.jpg

syysleimu.jpg