perjantai, 23. huhtikuuta 2010

Ympäristökeskuksen lausunto

On se kumma, että ensin pitää maksaa jätevesisuunnittelijalle (jonka pitää olla riittävän kokemuksen omaava) ja sitten kuitenkin ympäristökeskus haluaa itse käydä katsomassa paikan päällä, että onko tontti todellisuudessa sellainen, kuin tehdyssä suunnitelmassa. Mitä virkaa sillä suunnitelmalla sitten oikein on?

Joka tapauksessa, ympäristökeskuksen lausuntoon kuuluva katselmus oli sovittu tälle päivälle, ja virkailija tulikin paikalle suunnilleen ajoissa. Katseli siitä tieltä vielä hieman lumiselle tontille ja totesi, että kai se on sellainen kuin pitääkin.. Siis hä, mitä virkaa tuollaisella käynnillä on.. Eli uskoi suunnitelmaan sitten kuitenkin! Eikö se olisi voinut sitten suoraan uskoa siellä lämpimässä toimistossa, niin ei olisi kahden ihmisen tarvinnut aamuvarhain olla siellä palelemassa, vaan olisi voinut olla vaikka tuottavassa työssä. Lähinnä siis minä olisin voinut olla tuottavassa työssä. Mitään tuottavaa ei minun mielestäni tuolla ympäristökeskuksessa tehdä kuin vessassa.

Tää on niin tätä.

Lisää kommentti

Täytä alla oleva lomake kommentoidaksesi.